Unimaa

Paikka: täällä kotona
Aika: aamulla

Minulla oli poliisitutkintaani koskeva paperi (joka oli samalla tavalla taiteltu, valtava arkki, kuin veroviraston lähettämät nykyisin), mutta olin hukannut sen. Etsiessäni sitä isä tarjosi minulle muovipullosta vettä, mutta minua epäilytti, oliko se ollut jo kauan siinä pullossa. Ottaessani pullon vastaan se rupesi muuttamaan muotoaan kuin vedellä täytetty ilmapallo, ja kutistumaan käpertyen itsensä sisään. Se tuntui ja näytti tosi villiltä! Se kutistui donitsin kokoiseksi ja näköiseksi. Isäni asetti sen nenälleen ja minua nauratti, koska oletin hänen sillä tarkoittavan toivovansa, että se yhä kutistuessaan kutistaisi nenäänsäkin.

Paikka: tässä talon liepeillä
Aika: iltasella

Törmäsin peruskouluaikaiseen kaveriini K:hon kaupungilla ja tulimme tänne, mutten meinannut löytää oikeaa rappua tästä talosta. Tuli siinä rappua etsiessä mieleeni, että minähän olen käynyt aiemminkin terapiassa ja vieläpä ryhmäsellaisessa. Siis sen (kognitiivisen) terapian lisäksi, jossa oikeastikin kävin silloin pari kertaa - tämä toinen, ryhmäterapia oli ajoittunut jonnekin sen välittömään läheisyyteen.

Olin aika järkyttynyt tästä muistikuvasta, koska en tosiaankaan ollut sitä muistanut aiemmin ollenkaan. Ajattelin, että kylläpä mahdoin olla silloin sekaisin, kun niinkin iso asia oli niin täydellisesti pyyhkiytynyt mielestäni.

Muistellessani tätä entistä ryhmäterapiaa siitä paljastui aika kummia piirteitä: ensinnäkin siinä oli porukkaa noin koululuokallisen verran ja lisäksi “terapeuttina” siinä oli kieltenopettaja Kemin amk:sta. Aloin vähitellen näiden puitteiden vuoksi epäillä, että olikohan se sittenkään ihan oikeaa terapiaa, vaikka muistini (joka nyt toimi) väitti kiven kovaan, että oli se.

Paikka: epämääräinen, hajoamaisillaan ja muuton takia tyhjennettävänä oleva, monihuoneinen asunto
Aika: alkuilta

Serkkutytöillä oli kaneja, marsuja ja ties mitä lemmikkejä, jotka karkasivat aitauksistaan ja tulivat vaatteitteni sisälle ja purivat minua perseestä.

Pikku-j leikki ulkona olevalla autotiellä. Siellä ajaneet autot kolaroivat ja pikku-j jäi niiden alle, ja hajosi niin pieniin osiin, ettei sitä enää löytynyt autonromujen alta.

Paikka: kotona (joka ei kyllä juurikaan muistuttanut tätä kaksiota)
Aika: yöllä

Minulla oli tyttöystävä. Olimme alkamassa nukkumaan (epämukavalla alustalla), mutta päätin silti tarjota viiniä, jota minulla oli kaksi erilaista pulloa. Tämä oli siis tähän mennessä ylöskirjaamistani unista ilmiselvästi kaikkein mielikuvituksellisin. Jotenkin tämä valkeni itsellenikin unessa niin, että tajusin, että suurin osa siitä, mitä ympärilläni näin, olikin pelkkiä harhoja. Lähdin ulos, jonkinlaiseen kaupunkiin (joka muistutti Kemijärveä), ja siellä olin seota täysin, kun en enää ollenkaan kyennyt erottamaan, mikä näkemistäni asioista ja ihmisistä oli totta ja mikä harhaa. Tajusin joutuvani sairaalaan tämän vuoksi, ja sieltähän sitten itseni siinä samassa löysinkin.

Paikka: psykiatrinen sairaala
Aika: epämääräinen

Olin edelleen täysin epävarma siitä, mitkä ympärillä näkyvistä ihmisistä olivat oikeita ja mitkä eivät. Yritin selittää tilannettani psykiatrille, mutta odotin kuitenkin samalla paikalle oikeaa, nykyistä psykiatriani (KP), koska arvelin hänen ymmärtävän paremmin. Tultuaan paikalle hän ei kuitenkaan oikein vaikuttanut ymmärtävän tai uskovan selityksiäni.

Sitten tajusin, että osa paikalla olevista ihmisistä (sairaalassa oli valtavasti porukkaa) olikin robotteja, jotka yrittävät valloittaa maailman ihmisiltä, ja uni muuttui jahtaavien robottien pakenemiseksi. Jostain syystä koin, että tämä tapahtui ihan oikeasti, eli en arvannut epäillä sitä harhaksi.

Paikka: pohjoisenkotona (paikka, joka muistutti sitä tosiasiassa vain hyvin etäisesti)
Aika: illalla

Aloin käydä läpi videokasetteja jotain tarkoitusta varten, luultavasti löytääkseni sellaisen, jolle voisin nauhoittaa kohta alkavan ohjelman. Unohdin kuitenkin pian, mitä varten niitä katselin, sillä huomasin vain syöttäväni kasetin, vilkaisevani ensimmäiset sekunnit ja vaihtavani heti seuraavan. Vanhemmat katselivat vieressä, joten päätin käydä läpi kaikki kasetit tällä tavalla, kun kerran olin aloittanut, vaikkei koko touhussa enää ollut mitään järkeä.

Tulkinta:
Tämä kuvastaa täydellisesti sitä, miten koen terapian. Yhdenkään “kasetin sisältämää ohjelmaa” ei katsota ensimmäisiä sekunteja pidemmälle, eikä minulla ole enää aavistustakaan, mitä siitä on tarkoitus hyötyä.

(Paikka ja aika epämääräiset)

Kämmenseljästäni pilkisti musta tikku. Kaivoin keittiötyökalujen laatikosta aseita ja kokeilin eri vaihtoehtoja kunnes löysin jonkinlaisen grillipihtien ja pähkinäsaksien välimuodon (en tiennyt unessakaan, mikä sen oikea käyttötarkoitus oli), jolla sitten aloin kaivaa tikkua pois kädestäni.

Tikusta olikin ollut enin osa ihon alla, näkymättömissä, ja kun se tuli kokonaisuudessaan ulos, se oli noin pikkusormen pään kokoinen musta möhkäle. Vaikka tunsinkin samaa helpotuksen tunnetta, jota aina näitä tikunpoisto-unia nähdessä tunnen, kun tikku tulee ulos, samalla ajatus siitä, että moinen kokkare oli ollut ihoni sisällä, tuntui oksettavan vastenmieliseltä.