31.7. 2005
Unet Kommentit (0) | 31.7.2005 @ 18:02

Paikka: jokin asunto
Aika: epämääräinen (aamuyö?)

Olin sarjamurhaaja ja tapoin asunnossa olevia (nuoria) naisia viidakkoveitsillä, sahoilla ja ties millä teräaseilla, joita vain käteeni sain. Sitten kun olin (ainakin melkein) yksin, tuli saunasta yksi naisista, jonka luulin juuri tappaneeni. Tajusin, että näin taas harhoja, enkä voinut tietää, mikä on totta. Jostain syystä kuitenkin, kun selitin tilanteeni tälle naiselle, ja hän päätti näyttää minulle, että kaikki murhat olivat olleet kuvitelmiani, uskoin selvästi ihan varmasti, että tämä nainen oli nyt totta eikä harhaa. Ja sitten kun saunasta (tai jostain) tuli muita murhaamiani naisia, tämä yksi vakuutti sitten minut siitä, että myös nämä ovat totta eivätkä harhoja. Näkemässäni oli kuitenkin edelleenkin koko ajan jotain epämääräistä (ihmiset haihtuivat ja ilmestyivät), joten en voinut ollenkaan luottaa omaan havaintooni.

29.7. 2005
Unet Kommentit (0) | 29.7.2005 @ 11:15

Paikka: Vekselimäellä
Aika: kevättalvi-ilta (?)

Koiranhäkissä oli lehmä, mutta häkin ovet olivat auki ja se tuntui saavan käyskennellä vapaasti. Se meni kuitenkin naapurin koiranhäkkiin ja isä hääti sen sieltä pois, takaisin omaan häkkiinsä. Sitten isä laittoi huuliharpun lehmän sieraimeen ja sen hengityksen tuloksena alkoi huuliharpusta soida melodia, joka koostui lähinnä toistuvasta, laskevasta teemasta variaatioineen. Herättyäni unen jälkeen olisin vielä hetken aikaa kyennyt muistamaan sen melodian.

Minua huoletti, että lehmä vetää huuliharpun niin syvälle sieraimeen, että sitä ei sieltä enää saa pois, ja niinhän se heti sitä ajateltuani tietysti tekikin. Isä otti kaksihaaraisen heinähangon ja rupesi kaivamaan huuliharppua sillä pois lehmän sieraimesta ja melkein saikin sen jo ulos asti. Minua huoletti, että hanko osuisi sieraimen seinämiin ja satuttaisi lehmää, mutta ainakaan unen päättyessä niin ei vielä ollut käynyt, joskaan ei huuliharppukaan ollut vielä tullut kokonaan sieltä ulos.

21.7. 2005
Unet Kommentit (0) | 21.7.2005 @ 10:20

Paikka: P-niemi
Aika: lumisateinen talviyö

Pyöräilimme koulun kanssa urheilukentälle, mutta lumi, jota satoi koko ajan maahan, oli kuin liisteriä eivätkä pyörät tahtoneet liikkua.

Perille päästyämme H-serkku käski tämän ongelman takia minun käydä hakemassa apua tai kysymässä neuvoa jostain, mutta en saanut selvää, että mistä, vaikka H selitti kuinka monta kertaa. Selitys oli minulle jotenkin täysin käsittämätön.

Sitten urheilukentän ohi lensi traktori jossa oli peräkärry. H viittilöi sen pysähtymään ja nousi peräkärryyn, joka oli täynnä heiniä. Sitten hän tuli sieltä ulos, ilmeisesti tyytyväisenä saamiinsa neuvoihin, mutta traktori alkoikin peruuttaa ja tajusin, että se oli jonkinlainen yliluonnollinen, elävä ja pahantahtoinen olento. Traktori peruutti H:n päälle ja jotkut yrittivät vetää häntä pois sen alta, mutta se jatkoi peruuttamistaan ja kaikki murskautuivat peräkärryn alle.