Unimaa

Paikka: Jkl
Aika: talvinen aamupäivä

Olin tullut vanhempien kanssa pohjoisesta (ilmeisesti edellispäivänä) ja lähtenyt aamulla kävellen marketeille. Vanhemmat olivat jääneet nukkumaan. Kun pääsin perille, tajusin, että olin unohtanut pankkikorttini (ja useimmat muutkin korttini) pohjoiseen (katsoin lompakkoani, ja korttien paikat olivat tyhjinä). Ajattelin soittaa äitille, jotta nämä jättäisivät minulle rahaa, jotta pärjäisin siksi kunnes he ehtisivät takaisin pohjoiseen ja voisivat postittaa korttini minulle. Minua huoletti, että kännykkäni akku loppuisi ennen kuin ehtisin soittaa, ja että he ehtisivät lähteä. Sain kuitenkin äidin kiinni eivätkä he olleet vielä lähteneet.

Päästyäni sisälle markettiin (joka oli tosiasiassa jokin huoltoasema) tutkin lompakkoni uudelleen ja huomasin, että kaikki kortit olivat sittenkin siellä, vaikka äsken ne eivät olleetkaan (olin siitä aivan varma, mutta tämä ei ihmetyttänyt minua unessa - ajattelin vain, etten ollut katsonut tarpeeksi hyvin). Soitin sitten äitille ja kerroin helpottuneena, etten tarvikaan rahaa, kun löysin korttini.

Uneen kuului myös kävelymatkani takaisin kotiin, mutta en muista siitä mitään täsmällistä, vaikka kyllä siinäkin tapahtumia riitti.

Paikka: yläasteella (?)
Aika: talvi-ilta

Olin löytänyt repeytyneitä kappaleita vanhoista sanomalehdistä. Palasissa oli uutisia minun ja Jannen lapsuudesta. Keräsin silkkipaperimaisen ohuiksi hiutuneet palaset jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi (joka muistutti kokonaista sanomalehden sivua), jolloin niiden voimasta niissä kuvattu Janne-vauva tulikin konkreettiseksi, ja otin vauvan syliini. Tiesin, että tämän vauvan olemassaolo oli sidoksissa noihin sanomalehden repaleisiin.

Sitten joku tuli ilkeyksissään sohimaan imurin kanssa ja imuroi osan repaleita pois keskeltä lehden sivua, ja samalla sylissäni oleva vauva alkoi kutistua ja haihtua ilmaan. Se ei vielä hävinnyt kokonaan, mutta pelkäsin, koska sanomalehden repaleet olivat lattialla kenen tahansa hävitettävissä, ja vaikka imuroija lopettikin kun käskin, en voinut suojella niitä kunnolla koska minun piti pidellä vauvaa. Ympärillä oli joitain ihmisiä (ryhmä?), jotka ymmärsivät tämän, mutta hekin vaikuttivat voimattomilta suojelemaan repaleitani.

Hurjan merkityksellinen uni! Onneksi heräsin tämän jälkeen ja painoin mieleeni.

Paikka: ryhmän kokoontumispaikka
Aika: päivä

Lisäkseni vain kaksi muuta ryhmäläistä, James Bond -luokittelussani A ja C, olivat ryhmässä. Muut olivat jättäneet tulematta. A ja C alkoivat puhua kolmannesta ryhmän jäsenestä, joka oikeasti ei ole ryhmäläinen vaan peruskoulu- ja lukioaikainen luokkatoverini H (tyttö). He arvostelivat tätä jostain, eivät minusta mitenkään erityisen ilkeästi, mutta kuitenkin sen verran kärkevästi, että selvästi arvostelun mahdollisti vain se, ettei hän nyt ollut paikalla.

Tai niin luulimme, sillä yhtäkkiä kävikin ilmi, että H olikin piileskellyt vastapäisessä asunnossa (jonne ovet olivat jostakin syystä auki) nimenomaan salakuunnellakseen, mitä hänestä puhuttaisiin, ja oli nyt verisesti loukkaantunut. Hän itki ja huusi jotain vihaisena ja lähti sitten paikalta niin sanotusti ovet paukkuen, ja ainakin jompi kumpi muista paikalla olleista lähti hänen peräänsä ja yrittäen lepytellä häntä ja selittää, ettei heidän ollut ollut tarkoitus olla niin ilkeitä.

Huuto ja tappelu yltyi porraskäytävässä ja terapeuttikin kiemurteli tuolissaan kunnes ei enää kestänyt vaan lähti hänkin heidän peräänsä. Jäin katselemaan paikalle jääneen ryhmän jäsenen, joka hänkin oli tosi huolissaan tapahtumien saamasta käänteestä, kanssa ikkunasta, kun H ja D, joka ilmeisesti hänkin oli suuttunut tästä selän takana puhumisesta siitä tulossa ollessaan kuultuaan, painelivat vihaisina poispäin toinen paikalla olleista ryhmäläisistä perässään.

Myhäilin tyytyväisenä.

Paikka: jonkinlainen iso, julkinen wc-tila
Aika: ?

Tulin yhtäkkiä tietoiseksi siitä, että tämä on vain unta. En kuitenkaan herännyt siihen tietoisuuteen kuten yleensä vaan jäin tähän unimaailmaani tietoisena siitä, että se on vain unta.

Ajattelin kokeilla, mitä pystyisin tekemään nyt kun tiesin, että ympärilläni oleva todellisuus oli unitodellisuutta. Pelkäsin herääväni, joten yritin olla miettimättä mitään liian monimutkaista. Ainut mieleeni tullut asia oli yrittää rikkoa posliininen lavuaari.

Lavuaarin kulmassa oli reikä, johon peukaloni ei oikeasti olisi sopinut, mutta kun en katsonut sitä enkä siksi enää nähnyt, ettei se sinne sopinut, sain sen työnnettyä sinne. En kuitenkaan saanut väännettyä lavuaarin kulmaa hajalle, kuten olin aikonut. Sitten yritin keskittyä ruumiini tuntemuksiin ja muistella sitä tilaa, jossa tiesin sen oikeasti olevan (makuuhuoneen lattialla, patjalla) ja vähitellen kykenin havaitsemaan, mitkä ympärilläni näkyvän fyysisen todellisuuden kappaleista vastasivat oikeassa todellisuudessa olevia kappaleita ja pintoja, ja mitkä eivät - useimmat eivät vastanneet, ja sillä hetkellä, kun tulin tästä tietoiseksi, lavuuarin kulma, joka oli yksi näistä “pelkkää unta” olevista kappaleista, murtui ja jäi käteeni.

Sitten yritin tehdä jotain, missä muistaakseni olen joskus aiemmin selväunta nähdessäni onnistunut, eli luoda jotain unimaailmaani. Minulla ei kuitenkaan tähän ryhtyessäni ollut riittävän selvää ajatusta siitä, mitä se jokin olisi, eikä siitä ehkä siksi oikein tullut mitään. Sitten heräsin tai menetin todellisuustajuni, enkä muista enempää.

Paikka: jonkin järven tai joen reunamalla olevilla lomperoilla, ilmeisesti Suvannossa
Aika: myöhäiskesä (?)

Oltiin kalassa. Minulla oli mato-onki, johon Janne suositteli jotain isolla korkilla varustettua koukkua, mutta minä päätin ensin kokeilla jotain muuta viehettä. Sain melko pian kalan mutta se oli onnettoman pieni, taisi olla ahven. Sitten vaihdoin Jannen suosittelemaan pyydykseen, jossa oli melkein nyrkin kokoinen, kokonaan punaruskea koho, peukalonpään kokoinen paino ja koukku, johon laitoin paksun madon.

Heti kun heitin sen veteen, se tuntui jäävän pohjaan, mutta kun rupesin nostamaan sitä, huomasin, että siellä olikin järkyttävän iso kala. Pelkäsin, että melko heppoinen lasikuituvapani katkeaa, mutta sain kuin sainkin sen kalan vedettyä maalle. Se oli hauki, ja se sätki ihan vietävästi. Nappasin sitä äkkiä niskasta, mutta huomasin, että se oli aika turhaa, koska se oli niellyt koukun niin syvälle, että ainakin puoli metriä ylempänä ollut koho oli sen suussa ja sekin oli pysähtynyt siihen ilmeisesti vain, koska ei mahtunut sen kitaan.

Kun sain hauen irti, tarkistin madon, ja totesin, että se pitäisi pian uusia, mutta ajattelin vielä kokeilla sillä, mitä siitä oli jäljellä. Heitin ongen jonkinlaisten vesikasvien (lumpeita?) sekaan ja se tuntui taas jysähtävän paikoilleen ja olin nyt ihan varma, että se oli osunut ja tarttunut pohjaan. Mutta taas, kun rupesin vetämään sitä, toinen pää panikin vastaan ja rupesi tempoilemaan. Sain senkin kalan vedettyä maalle. Tällä kertaa se oli metrin mittainen taimen.